|
|
|||
| Uusimmat ovat ensin, eli jos tarinan haluat lukea, sinun pitää edetä alhaalta ylös. | |||
![]() |
Muutin Espoosta Helsinkiin syksyllä 1998, aluksi Herttoniemeen, sieltä sitten muutaman tilapäisasunnon kautta Meri-Rastilan tielle Vuosaareen. Olin töissä Helsingin yliopiston Slavistiikan ja baltologian laitoksella, joka sijaitsi siinä aika lähellä, Vuorikatu 5:ssä, kauppakeskus Kaisan seinän takana. Senaatintorin ympäristössä kävelin usein. Mieleenpainuvin muisto tuolta paikalta oli tietysti Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron esiintyminen Senaatintorilla kesäkuussa 1993. Minä olin paikalla. Se oli mahtavaa! Kuvassa pitelen ensimmäistä kännykkääni. Hankin sen, Nokia 1631:n joulukuussa 1997. Vielä silloinkaan läheskään kaikilla ei ollut matkapuhelinta. |
||
![]() |
Pekka jätti jälkeensä paljon hyvää. Minulle konkreettinen hyvä oli se, että perin hänen vuokrasuhteensa Tourukadulla. Asustelin runsaat kolme vuotta tuossa puutalossa Tourujoen rannalla, liki keskellä kaupunkia. Toimin myös talon ylläpitäjänä. Leikkasin nurmikot, loin lumet. Kiinnostuin tietokoneista, ja sainkin hankittua sellaisen alkuvuodesta 1990. Se oli Unisys PW 500, 8 mhz AT-kone. Muistia oli 640 kt, mutta päivitin sen kohta 1.6 megatavuun. Levyinä oli ykssi 40 megainen MFM ja toinen 20 megainen. Windows 3.0:n olin ostanut, mutten paljoa käyttänyt sitä. Vanha kunnon DOS oli parempi. Kesällä 1991 hankin modeemin ja aloin soittelemaan BBS-järjestelmiin, sekä Suomeen että Pietariin. Tuossa työpöydän yläpuolella oli Dostojevskin kuva. Oulun aikainen ystäväni Hyvärisen Marko oli tuonut kuvan Odessasta, Neuvostoliitosta.
|
||
![]() Pekka Juhani Salminen (1963 - 1989 (?) |
Kesällä 1988 muutin Oulusta Jyväskylään ystäväni Salmisen Pekan kanssa. Asuimme samassa kämpässä kesän. Syksyllä minä menin yliopistoon ja muutin opiskelijasoluun. Pekka aloitti ty;t postinjakajana ja kohta hän asui postilenkkinsä varrella vanhassa puutalossa osoitteessa Tourukatu 8. Maaliskuussa 1989 Pekka lähti matkalle Kreikan saaristoon. Häntä ei ole sen koommin kuulunut takaisin. Viimeinen paikka jossa hän oli vaihtanut matkashekkejä oli Santorinin (Thira, Thera) saari. Se on hyvin lähellä paikkaa, jossa tarunomaisen Atlantiksen sanottiin sijainneen. Näin kertoi Pekka innostuneena. Seuraavana vuonna kävin tuolla saarella muutaman muun hänen ystävänsä kanssa. Nyt vuosien jälkeen Pekka on julistettu kuolleeksi, mutta hänen kohtalonstaan ei ole sen parempaa tietoa. On vain kysymyksiä, arveluja huhuja ... Muistelen Pekkaa edelleen usein ja yritän saada hänen tarinansa palasia paikoilleen |
||
|
Syksyllä 1984 muutin Perttelistä Ouluun. Sain asunnon Välkkylästä Kajaanintieltä. Solut olivat vielä silloin isoja 12 hengen kolhooseja. Minäkin jouduin kahden hengen huoneeseen. Tosin jo muutaman kuukauden päästä sain yhden hengen huoneen, osoitteessa 3D 417 asuinkin sitten kolmisen vuotta, ja sitten vielä yhden vuoden ykköstalossa, siinä kapan lähettyvillä. Siihen aikaan ei otettu valokuvia. Tämäkin kuva on otettu vasta jälkeen päin, kesällä 2001. | ||
|
Laurin lukiota kävin syksytä 1979 kevääseen 1982, jolloin pääsin ylioppilaaksi. Tämä postikorttikuva lienee vuodelta 1980 tai 1981. Muistan miten innoissaan rehtori Kalevi Leinonen oli siitä. Kuten monet muutkin kuvat, olen tehnyt alkuperäisestä värikuvasta harmaasävyisen. Lukiorakennuksesta oikealle, ammattikoululle päin sijaitsee Laurin Ylä-aste, jota kävin vuosina 1976 - 1979. | ||
|
Toisin kuin tämä lapsen ottama kuva kertoo, oli Perttelin VPK:n vanha paloasema suorassa. Asuimme vuodesta 1973 lähtien siinä lähellä, Mikonlantietä eteen päin. Pyöräilimme, mopoilimme, leikimme ja lorvailimme paljon paloaseman lähistöllä. Siitä oikealle oli hiekkamonttu, jossa oli hyvä rääkätä mopoaan. Hiekkamontusta seuraavana oli iso kivinen viljamaksaiini, jonka takana oli talvella jääkiekko- ja luistelukaukalo, kesällä vain hiekkakenttä. Paloasema purettiin jo 1970-luvulla ja sen tilalle rakennettiin uusi. Samassa yhteydessä rakennettiin myös Säästöpankin talon kerrostaloasuntoineen. Minä kävin kaivolan koulua vain Vuoden, neljännen luokan vv. 1973-1974. Opettaja Martti Heinonen kävi joskus kotona ihan ilmoittamatta antamassa tukiopetusta. Neljännen jälkeen menin oppikouluun. Koska en päässyt Salon yhteiskouluun, menin Kuusjoen yhteiskouluun. Se lakkautettiin peruskoulun myötä v. 1977, ja minä siirryin Saloon Laurin yläasteelle, entiseen yhteiskouluun. | ||
|
Kuva lienee vuodelta 1969. Asuimme silloin edelleen Perttelissä, nyt Inkereellä Kajalanrinteen rivitalossa. Minut on helppo tunnistaa kuvasta. Minulla on seuraavalta vuodelta kuva, jossa leikin tähtilippuraketilla, ja meille ostettiin kiertävältä ryijykauppiaalta "kuun kivet"-niminen ryijy. USA oli tehnyt ensimmäisen miehitetyn kuulennon. Muistan siitäkin jotakin. Aloitin kouluni Inkereen kansakoulussa Laina Ylitalon luokalla. Ensimmäinen ja toinen luokka olivat samassa. Opettajalla oli kiinan palatsikoira, ja se nukkui hänen pöytänsä alla luokan edessä. Opettaja vei meitä joskus retkelle läheiseen peikkoluolaan. Hän oli kiva opettaja, lempeä vanhapiika. Alueellamme oli kolme rivitaloa, joissa asui nuoria lapsiperheitä. Oli paljon kavereita. | ||
|
Me asuimme tämän talon tuossa oikeassa päädyssä vuodesta 1964 vuoteen 1968. Tuo komea ovi vasemmalla kuului Perttelin osuuskassalle (myöhempi Osuuspankki). Talon keskellä oli neuvola eli terveyskeskus, jossa äitini oli töissä. Neuvolan seinän takana oli meidän kotimme. Etuvasemmalla näkyy Ravolan talo, etuoikealle jää Kaivolan koulu, jota kävin sitten myöhemmin asuessani vähän kauempana siitä. | ||
|
Tässä ovat vanhempani vuonna 1961. He olivat juuri kihlautuneet. aikaa minun, toisen lapsen syntymään oli vielä pari vuotta. Minä synnyin fyysisesti Helsingissä vanhalla Kätilöopistolla, Neitsytpolulla, Neuvostoliiton lähetystön naapurissa. Paperilla syntymäpaikkani on Oulu, missä vietinkin ensimmäisen elinvuoteni. Asuimme Oulussa Intiön kasarmialueella, osoitteessa Vesitorninmäki, siinä vanhan vesitornin kupeessa. ![]() Kävin kuvaamassa nuo paikat kesällä 2001. Asuessani 1980-luvulla siinä aivan lähellä Välkkylässä en tullut ottaneeksi edes selvää, mikä taloista oli ollut meidän kotitalomme. |
||
|
|